torstai 29. elokuuta 2013

Ilmoitusluontaista asiaa


Heippa! Bloggeri ei anna tällä hetkellä mukauttaa ulkoasua, joten se olkoon nyt hetken tuollainen kun on, yritän piakkoin saada sitä toimimaan.. Mutta Eskerin - elämää blogin pitäjä teki mulle tosi kivan oloisen bannerin, tykkään tosi paljon, kiitos hänelle siitä ! :)

Ite oon ns. 'saikkuillut' nyt vajaan viikon. Pyörryttää kun on niskat niin jumissa niin pitäis jumpata yms ja ratsastanu en oo kun viimeksi perjantaina vai lauantaina. Mutta sunnuntaina uudelleen selkään ja lauantaina suuntaankin ypäjälle suokkikunkkareihin. :)

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Pahoitteluni

Eli tosiaan pahoitteluni, en oo lainkaan ehtinyt postailemaan, täytyy nyt katsoa miten kerkeän tulevaisuudessa postailemaan..

Kylliä ja pimua oon ratsinut ihan normisti ennen koulukisoja ja ne on menny ihan hyvin. Pimu oli ennen koulukisoja varsinkin tosi mukavan tuntunen paikotellen.

Tiistaina olikin koulukisat tupunalla, raviohjelmaa lähdin pimun kanssa koittamaan. Verkassa pimu oli hyvän tuntunen, ja meni lähes kokoajan muodossa ja paikotellen peräänannossa, välillä lähti pää ylhäällä kiihdyttelemään, nousi muodosta ja jännittyi hieman. Olin mein verkkaryhmän viimeisenä, joten kerkesin jännittämään ja kun pääsin radalle, tuli oikein kunnon jännitys ja pimu jännittyi heti ja oli lähes koko radan pää ylhäällä jännittyneenä.. Lisäksi unohdin kerran radankin, noloa. Aattelin että jaaha se on n.52% ja luokan viimeinen, mut ei, 60% ja 2/9. No kaipa tuokin on alku :P






Keskiviikkona menin jomman kumman tai molemmat, en muista enää, mutta muistaakseni meni hyvin. Torstaina en ratsastanut lainkaan.

Perjantaina menin tunnille ja sain vaihteeksi Burgin, tupuna kyllä lupaili jo ens kerralle jotain muuta, itse kun tykkään kun hevoset vaihtelevat. :) Heti alkutunnista laukattiin ja tehtiin avoja ja väistöjä, burgi meni tosi pitkänä. Kun vaihdettiin tehtävää ja tehtiin ravitehtäviä niin burgi alkoi hakeutua kunnolla alas ja meni tosi hyvin koko lopputunnin! Tunnilla tehtiin mm. harkkaravia, laukkaa pääty-ympyröillä, kolmikaarista kiemurauraa, lisäyksiä ja vaihtoa ravin kautta. Itse hieman vammailin selässä ja omat virheet häiritsi, mutta burgi oli todella hyvän tuntuinen mihin oon tyytyväinen :)

Eilen äiti meni kyllikin ja itse hyppäsin hieman pimulla, ensin ristikkoa, sitten paria 40cm pystyä ja meni ihan jees ainakin hevosen osalta :)

Tänään meen ratsimaan kyllikin ja äiti pimun, siitä myöhemmin tarkemmin selostusta, anteeksi tälläinen todella pikainen postaus. Kuulemiin!

torstai 15. elokuuta 2013

ESTEVALMENNUS


Tiistaina lähdettiinkin Nykäsen Kallen estevalkkuun Pimun kanssa, aika kiirus tuli, kotiin päästyäni söin, puin ja äkkiä heppa laittaan koppiin ja tupunalle. Perillä laitettiin heppa kuntoon ja suunnattiin kentälle. Pimu oli käynnissä jo rennompi mitä viime kerralla, tosin asiaan varmaan vaikuttaa sekin, että itse en jännittänyt ihan tuhottomasti, mitä viime valkussa kun oli mun eka valkku. Mutta, alotettiin ottamalla alkuverkat molempiin suuntiin, eli ravit ja laukat ja suuntaa sai vaihdella mielen mukaan. Laukassa pimu kuumukin jo aika paljon, kun otti pidätteen niin se alko venyttää päätään niin pitkälle eteen vastusteksalleen pidätettä ja alko pömpöttämään takapäällä, mitä se tekee myös kärryjen edellä sekä maastossa laukatessa.

Alotettiin hyppääminen keltavalkoselta pystyltä kokorataleikkaan keskellä, tultiin se pari kertaa, pysty oli .40cm. Tällä kertaa tulin heti laukassa ja suju paljon paremmin hevosen osalta, mut kuski jäi ekoissa hypyissä ihan jälkeen.. tämän jälkeen tultiin toisella pitkällä sivulla olevaa kahen esteen linjaa. Molemmat pystyinä, eka 40cm, jälkimmäinen 50cm. Tälläkin kertaa jäin mallikkaasti jälkeen.. Mutta toista kertaa tultuamme tuli jo paljon paremmin ja siitä seuraavat kerrat.



Tämän jälkeen tultiin ylläolevassa kuvassakin osaksi näkyvää sarjaa. 2 keltavalkosta ristikkoa, yhden laukka-askeleen sarja, perässä 40cm pysty. Ekaa kertaa tultuamme pimu kyttäsi niitä jo kaukaa ja unohdin ratsastaa, joten kielto. Joteskin olin valmistautunu siihen ja eikun uusiksi, tällä kertaa yli mutta oma kämmi taas ja uudestaan, tällä kertaa hyvin. Tultiin tätä pari kertaa ja meni paremmin.


ilme 10 !


Sitten tultiin pieni rata : sininen pysty, kahen esteen linja, keltanen pysty, ristikot joiden perässä pysty. Siihen saakka meni hyvin pimuksi muualla kuin kotona kunnes tultiin keltaselta pystyltä. Pimu oli valmiina jo kääntymään esteen päällä ja tultiin kaks kertaa kuskinkin toimesta esteiden edestä ympäri. Tultiin kolmannen kerran ja tajusin johtaa vasemmalle, joten päästiin sarjan yli, jee! Meni ihan hyvin, mutta viiminen este tippui, joten uusiksi, tällä kertaa paremmin.


mitäköhän mä teen?

Kaikenkaikkiaan valkka meni paremmin mitä viimeksi ja jäin parempi maku suuhun mitä viime kerrasta. Vielä on paljon opittavaa, opetettavaa ja korjattavaa, mutta luulen että kun päästään vähän enemmän valkkuilemaan niin yhteistyö paranee. Itseäni vain harmittaa omat kämmit. Kallelta saatiin palautteeksi että meni jo paljon paremmin mitä viime kerralla, molempien puolesta. Sanoi myös että noin vähän hypänneellä voi lähestyä ekaa estettä ravissa, jotta saa sujuvamman alun hyppäämiseen ja huomasin kanssa kuinka se auttoi huomattavasti kun ekan lähesty ravissa.

Jännä myös kun kaikki aina ihmettelee minkä rotuinen pimu on ja silleen. Siellä oli kentän laidalla mietitty onko pimu joku ponirotunen.. :D Lisäks pimua on luultu mm. arabiristeytykseksi ja puoliveriseksi. Jännä silleen, no eihän se tietty oo tavallisen näköinen lämppäri. Äitiltä myös kysyttii minkä rotuinen pimu on ja äitin vastattua 'Ihan tosi, on lämppäri vai? Ei olis uskonut!' 'Kuinka vanha tää on?'  yms. Sinäänsä tuntuu vaan tosi hassulle :D Mutta eipä mulla muuta, seuraavaan kertaan! Tässä lähipäivinä saattaa tulla aika paljon muutoksia mun ratsastelun suhteen, siitä lisää kun tiedän asiat varmoiksi! :)

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kun en keksi mitään otsikoksi


Heippa! En oo kerinnyt olemaan koneella, koulukin alkoi ja oon ollu ihan hirveen väsynyt. Mutta yritän nyt taas aktivoitua! :) Viime viikolla tosin olin käymässä börjesillä ja ostin farkkuratsarit, sekä riding sportilla käytiin äitin kanssa joku päivä, tarkoitus ei ollut ostaa mitään mutta aletangolta pongattiin tosi hieno haaleen pinkki- valkonen pikeurin kisapaita, missä vähän blingiä ja oli vielä hyvä päälle, niin ostettiin se mulle ensi kautta varten sitten:) Lisäksi ostettiin roecklin hanskat mulle kun olivat puoleen hintaan alennuksessa. Mutta asiaan!

Keskiviikkona olin tunnilla tupunalla, yllätys yllätys Burgilla :3 Eikun heppa kuntoon ja viereisessä karsinassa olikin tupunalle tullut Saksasta uusi tuntihevonen. Ihan sairaan hieno, ruunikko piirtopää, korkeutta n.180cm ja wou mitkä liikkeet. Ihan erilainen kun muut tuntihepat.
Mutta eikun kentälle ja tunti sai alkaa. Meitä oli tällä kertaa tunnilla 4, ihanaa! Rutkasti tilaa siis. Alkutunnista oli pieniä ongelmia, en meinannu saada burgia liikkumaan kunnolla ja laukatkin meni pipariksi. Kun vaihdettiin suuntaa ja mentiin siiihen suuntaan tosi kauan, sujui ihan eri tavalla ja burgi alkoi tuntumaan jo hyvälle ja laukatkin suju superhyvin. Aiheena meillä oli avot ja siirtymiset. Tunti meni siis puoliksi tosi hyvin, puoliksi huonosti mutta oon ihan tyytyväinen. Puhuttiin tupunan kanssa et menisin burgilla kisaamaan koulua, helppo c- luokan, mutta saa nähdä. Itteäni hieman epäilyttää, mutta haluisin kyllä osallistua. En tiedä sitten oikeen mitä teen, äitikin ehdotti et menisin Pimulla raviohjelmaan.


Joku hieman vanhempi kuva :)



Perjantaina piti ratsia kyllikki ja pimu. Ekaksi liikutettiin pimu. Olin todella väsynyt ja mua oli ketuttanu jo koko päivän, joten voitte arvata mitä siitä tulikaan? Ei mitään. Mulla ei ollu mitään tuntumaa hevoseen ja mun jalka valu taakse, kiukuttelin vaan selässä kun ei onnistunu, joten tulin suosiolla alas ja äiti jatkoi ja heillä meni tiestysti sit hyvin. Päätettiin äitin kanssa etten mee kyllikin selkään keikkumaan näin huonona päivänä , joten menin juoksuttamaan palleron. Tuntu et kyllikki aisti oikeen et mua ketuttaa ja kuunnellu liinan päässäkään aluksi mitään. Erittäin hyvä päivä siis....


Eilen menin ratsimaan sitten Kyllikin, ekaa kertaa silleen ettei juoksutettu ennen ratsastusta. Kyllä huomas että energiaa oli eri tavalla kuin juoksutuksen jälkeen, muttei liikaa. Tehtiin ravissa voltteja ja muutama lisäys lävistäjällä. Vähän se muutaman kerran heilutteli päätään kun ei jaksanu keskittyä, mutta muuten hyvin. Otettiin nyt tokat laukat ilman liinaa ja aluksi laukat ei meinannu nousta, mutta kumminkin molemmat nousivat ja se jopa rentoutu siinä laukassa  vähän, mutta on se vaan hassun tuntusta se laukka :D Ihan jees siis meni ja jäi ihan hyvä fiilis !

Äsken tulin ratsimasta Pimun. Laitoin yleissatulan ja heti oli paljon mukavempi istua ! Sain istuttua jotenkin syvemmin ja harkkaravi onnistui! Välillä pimu oli vähän jännittynyt kun naapurin hepat juoksi  vieressä olevalla laitumella ja koira haukkui , mutta ihan ok. Paremminkin ois voinu mennä mut ihan ok. Harjottelin koulukisoissa olevaa raviohjelmaa, muistan sen jo ulkoakin. En tosiaan tiedä menenkö pimulla raviohjelmaan VAI burgilla helppoon ceehen? Ehdotuksia saa laittaa :) Ainiin, tiistaina menen pimulla kallen estevalkkaan, jälleen :) Meillä on nyt myös uusi tilavempi koppi joka haettiin perjantaina.


Viime viikon hyppäämiskerralta :)

tiistai 6. elokuuta 2013

Pikku päivittelyä - hengissä edelleen!


Huhhuh, tossa joku päivä tajusin että en oo postannu tosiaan hetkeen. Tässä on ollu vähän kaikenlaista, oli tossa neljän päivän ratsastustauko, kun niskat veti niin jumiin ja kävin lääkärissäkin tossa kun kasvot alko puutumaan, mut onneks ei ollut vakavempia kuin niskat niin jumissa et hermopistelyä ja hermopinteitä niskassa ja hartioissa, sekä tässä on rampattu turku- helsinki- eura yms väliä, en ole koneella kerennyt olemaan, mutta nyt taas säännöllistyy postailu :)

Mutta viime viikolla oli mian tunti ja hypättii pimulla siihen loppuun muutaman kerran linjaa laukassa ja tamma toimi hyvin! Lisäksi keskiviikkona oli tunnilla ja meille piti tunnin ypäjän joku harjottelija ja ratsuksi mulle oli laitettu 140cm poni! Hetken oltiin äitin kanssa et öö, mut sain vaihdettua hevosen kun olisin ollu aivan liian iso. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi suokkitamma Tytti. Olin alkuun tosi epäilevä et mitä tästä tulee, oon nähny sen tunneilla menevän tosi pitkänä ja reippaasti. Mutta tää tamma oli oikeesti tosi yritteliäs! Ihan yllätyin, se hetken päästä tuli alas ja peräänantoon pätkittäin ja kulki kivan reippaasti, laukkaa en kyllä saanut koottua, siinä painettiin kun hirvi :D Mutta jäi kyllä hyvät fiilikset hepasta.
Joku päivä myös hyppäsin pimulla vähän enemmän, mentiin linjaa ja ristikkoa. Lopuksi tultiin 50cm pystynä ja Pimu tuli ihan superisti, kyl me viel onnistutaan!

Tänään liikutin molemmat hepat ja molemmat oli ihan superit! Pimun kanssa ravailin kentällä ja laukkasin keskiympyrällä kevyessä istunnassa ja kävin alku-ja-loppukäynnit maastossa, näki et hepsu oikein nautti :-)
Kyllikin kanssa tein voltteja ja suoraan menemistä ja harjoteltiin puomien ylittämistä ja hyvin meni yli! Lisäksi ekaa kertaa nostettiin laukat ilman liinaa, super pallero! Huomenna menenkin tunnille, siitä postailua vähän enemmän, nyt postasin tosi nopeasti :)