tiistai 18. kesäkuuta 2013

- Carmen Raiso & Susu Rols


Eli tosiaan, viime viikolla ei 'kunnollista' postausta tullut, sillä olin niin kiukkunen itseeni epäonnistuneen tunnin jälkeen, ettei tehnyt mieli postata tunnista mitään. 
Meillä myös laudoitetaan taloa ulkopuolelta (meillä oli keltainen n.50 vuotta vanha ulkolaudoitus) ja nyt siis tulossa valkoinen talo, jee! Ja rempan ansiosta ei viime viikolla ratsastettu, muuta kuin vasta sunnuntaina. Noh, saipa hepat vähän levähtää :) ja tosiaan, unohdin mainita edellisviikonloppuna olleesta Finnderbystä. Siellä oli kumminkin tavalliseen tapaan tosi  hienoja heppoja, varsinkin ne kouluhepat :) ja itsekun osais ikinä ees puolikskaan niin hyvin ratsastaa kun ne... Mukaan kumminkin tarttui pinkki talikko, Kylli - pallerolle uudemmat suitset ja mulle kingslandin t-paita : )) alla kuvaa!





Ja sunnuntaina istuskelin Kyllikin selässä käytävällä satula ja suitset päällä. Yhtäkkiä äiti vaan kysyy et lähdetäänkö kävelemään kentälle ja niimpä lähettiin. Tulin alas ja mentiin kentälle ja isä juoksutti vähän kyllikkiä jonka jälkeen meninkin selkään. Kyllikki oli tosi reipas ja jännittynyt kun olin selässä ja kerran ampas hieman muttei mitään enempiä. Mentiin ihan vaan käyntiä taluttajat (isä & äiti) molemmin puolin ja sitten kiitokset ja alas. Ihan jees ekaks kerraksi.


Eilen meninkin kaverini luokse päiväksi, kiitos tiialla laatuseurasta :3 



:3


:3 x2


Kotiin tultuani söin ja lähdin tallille siivoomaan karsinat, jonka jälkeen lähdin ratsimaan Pimun. En tehnyt paljoo mitään, ja ratsin melko nopeasti. Menin vaan kaikki askellajit läpi ja tein muutamia pysähdyksiä ja pääty-ympyröitä. Pimu oli tosi reipas, vähän turhankin reipas ja tuli välillä huonoja pätkiä, mut välillä tosi hyviäkin, laukassa sekä ravissa. Pimu meni siis ihan ok muttei nyt mitenkään erikoisesti, parannettavaa löytyy, mut ymmärrän kun on ollu kumminkin reilusti yli viikon taukoa.

Pimun jälkeen pidin pienen tauon, jonka jälkeen lähdettiin äitin ja isän kanssa kylli - palleron kanssa kentälle. Toistettiin samat - juoksutus ja selkään. Kylli oli jo juoksuttaessa paljon rennomman ja rauhallisemman olonen, hyvillä mielin selkään siis menin. Tällä kertaa se ei ampaissut - liikkeellä lähdettiin rauhallisesti ja hyvin! Tällä kertaa isä oli vain juoks.narussa kiinni ja 'talutti', itse ohjasin hevosta. Tehtiin molempiin suuntiin käynnissä vähän isoja voltteja ja pysähdyksiä, kylli käänty aika hyvin. Otettiin pääty-ympyrällä loppuun muutamat kiekat ravia ja meni tosi hyvin! Isot kiitokset ja alas, tosi hyvin meni, oon tyytyväinen! :)




Tänään en menekään ratsastamaan, mutta huomenna on tunti tupunalla, toivon mukaan menisi paremmin tällä kertaa :)

Teitä lukijoita on muuten nyt 5, kiitos siitä! En oikein tiedäkään minkä erikoispostauksen teille kehittelisin, joten mitä erikoispostausta haluaisitte ? Tähän toiveita vaan rohkeasti! :-)

3 kommenttia:

  1. Erikoispostaukseen ratsastushistoriani / elämäni hevoset / varustepostaus vaikkaa :)

    VastaaPoista
  2. laita 'top5 lempi kappaleet' or something.

    VastaaPoista
  3. voisin vaikka yrittää ton elämäni hevoset toteuttaa (:

    Noora

    VastaaPoista